Lakia  ja  oikeutta

ONGELMANA  ON IHMISOIKEUKSIEN  TOTEUTUMINEN  ARJESSA.

         Vammaiset  toisen  luokan  kansalaisina

VAMMAISTEN  ihmisten  perus- ja  ihmisoikeudet,  ihmisarvo  ja  yhdenvertaiset  oikeudet  ja  osallisuus  ovat  olleet  viime  aikoina  ehkä  enemmän  esillä  kuin  koskaan  aiemmin.  Erityisesti  kiivasta  keskustelua  näista  on  käyty  vammaisjärjestäjen  keskuudessa.  Nyt  on  aika  ulottaa  keskustelu  kaikkiin  kansalaisyhteiskunnan  eri  toimijoihin  ja  kansalaisiin.
     
       YK:n  vammaisten  henkilöiden  yleissopimuksella  ja  sen  ratifiointiprosessilla  on  ollut  merkittävä  vaikutus  siihen,  että  vammaisten  ihmisoikeudet on  saatu  esille  myös  valtiohallinnon  puolelle.  Yleissopimus  on erinäisiä  valtiota  sitovia  velvoitteita  vammaisten  ihmisoikeuksien  tosiasiallisen  toteutumisen  edistämiseksi  ja  turvaamiseksi  sekä  syrjinnän  ehkäisemiseksi.   On  perustettu  erityyppisiä  uusia  valvonta-,  seurantaedistämisorganisaatioita  sekä  koordinaatioelimiä.  Tällaisia  ovat  esimerkiksi  oikeusministeriön  alaisuudessa  toimiva  yhdenvertaisuusvaltuutetun  toimi  yhdenvertaisuus- ja  tasa-arvolautakuntineen,  ihmisoikeusvaltuuskunnan  yhteydessä  toimiva  vammaisten  ihmisoikeuskomitea  ja   sosiaali-  ja  terveysministeriön  alaisuudessa  toimintansa aloittava  vammaisten  henkilöiden  oikeuksien  neuvottelukunta.   jatkuu...
VAMMAISTEN  ihmisoikeuksien parissa  toimivien  tahojen toiminnan vakiinnuttamisella, vaikutuksilla ja  tehokkuudella  on mitä  suurin tarve. Turvaverkkoja tulisi  vielä  enemmän  kehittää matalan  kynnyksen periaatteella. Vammaisten ihmisten omakohtainen kokemus  ja todellisuus ihmisoikeuksien ja  yhdenvertaisuuden  toteutumisesta on nimittäin  karua  realismia.  Tämä johtunee  siitä,  että  vammaisten  ihmisoikeuksia ei  yleisesti  tunnisteta  yhdenmukaisina  oikeuksina  kansalaisyhteiskunnassa laajemmin. Slogan"eihän  sinun  vammaisena  sentään joka  paikkaan  tarvitse  päästä,  hyvä  kun  pääset  edes  jonnekin" pitää edelleenkin  pitkälle  paikkansa.
Tätä tukevat  myös  vuonna  2016  julkaistut  kaksi  oikeusministeriön  selvitystä. Molemmissa  käsiteltiin  vammaisten  ihmisten  kokemaa  syrjintää: yhdenvertaisuusvaltuutetun  selvitys"Vammaisena  olen  toisen  luokan  kansalainen,  selvitys  vammaisten  syrjintäkokemuksista  arjessa"  sekä   oikeusministeriön  selvitys  "Usein  joutuu  miettimään,  miten  pitäisi  olla  ja  minne  olla  menemättä,  selvitys  vihapuheesta  ja  häirinnästä  ja  niiden  vaikutuksista  eri  vähemmistöryhmiin,  selvityksiä  ja  ohjeita  7/ 2016".
Vammaisten  ihmisten  itse  kokema  havainto  on  nyt  tuotu  selvitysten  kautta  esille.  Yhteiskunnan   esteet  ja  vuoravaikutuksen  asenteet  ylläpitävät  vammaisuutta  sekä  osaltaan  estävät  vammaisten  ihmisten  aseman  parantamista.  Molemmissa  selvityksissä  keskeiseksi  haasteeksi  nousee  vallitseva  asenneilmapiiri.  Molemmissa  tutkimuksissa   yli  60  prosenttia  vammaisista  ihmisistä  kertoi  kokeneensa  syrjintää   jollakin  elämän  alueella  viimeisen  vuoden  aikana.  Erityisen  alttiita  eri  tutkimuksen  mukaan  syrjinnälle  ovat  sellaiset  ryhmät,  jotka  erottuvat ulkonäöltään  selvimmin  kantaväestöstä,  näin  esimerkiksi  näkyvä liikuntavamma  saattaa  altistaa syrjinnälle.

KESKIMÄÄRIN  eniten  vammaiset  ihmiset ovat  kokeneet  muita  useammin  ilkeämielisen naurun  ja jatkuvien negatiivisten  kommenttien  kohteeksi  joutumista,  nimittelyä,  sanallista  loukkausta,  häirintää  tai  nöyryytystä.  Useimmiten  tämä  on tapahtunut  julkisessa  tilassa. Tekijä  on ollut  usemmiten  tuntematon  tai  palveluammatissa  oleva. Hämmetävää  on kuitenkin,  että  suurimmaksi  vihapuheen  tai  häirinnän  tekijöistä  vammaisten  henkilöiden  kohdalla   nousivat  terveyden- tai  sosiaalihuollon  työntekijät.  Eli  juuri ne ammattiryhmät, joiden  nimenomaisesti  tulisi  ymmärtää  ja  auttaa  vammaisia   henkilöitä ja  joiden  ratkaisuista  vammaiset   ihmiset  ovat  keskimääräistä  riippuvaisempia.  Myös  syrjintä  työelämässä  ja  erityisesti  työhönotossa  nousi  esille.

Syrjinnän  näkymättömyys  johtuu  osittain siitä,  että  valtaosa  syrjinnän,  vihapuheen   tai  häirinnän  kohteeksi  joutuneista  vammmaisista  ihmisistä  ei  ilmoittanut  asiasta  eteenpäin. Syynä oli  syvä epäluottamus  oikeusturvaelinten  toimintaan  ja  siihen,  ettei  asialle  olisi  tehty  mitään  tai  että  syrjinnän  kohteeksi  joutuminen  on  niin  yleistä,  ettei  siitä  jaksa  olla  jatkuvasti  ilmoittamassa.

Selvityksistä  voidaan  havaita,  että  vammaisten  ihmisten  ihmisoikeudet  ovat  Suomessa  muodollisesti  hyvät, mutta ongelmana  on   ihmisoikeuksien  toteutuminen  arjessa, koska  asenteet  vammaisuutta  ja   vammaisia  ihmisiä  kohtaan  ovat  osittain  peräisin  menneiltä  vuosikymmeniltä. Tämä  edellyttää  meiltä  kaikilta  vahvaa  vaikuttamista  erityisesti  yleiseen  asenneilmapiirin,  tietouden  lisäämistä  ja  nollatoleranssia  vammaisten  ihmisten  syrjinnälle ja  ihmisoikeusloukkaukselle.

ELINA  AKAAN- PENTTILÄ
lakimies