sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

SATEISTA! :):):)

 me olimme mieheni kanssa tässä kotona, kuten aina olemme. On ihanaa, kun on oma koti kullan kallis, siitä on kiitollinen mieli. Tänään Salla, Milla ja Susanna olivat vierailulla karkkipussiensa kera, tytöt menivät Susannan luokse yökylään, Sakari vei heidät
                 
                               Tytöt Kristian enon kanssa pelin 
tiimellyksessä.:):):) Hauskaa oli :)




                                Tytöt asuvat enää ensi viikon näissä 
maisemissa,
 ja heinäkuun alusta muuttavat tuohon 
ihan lähelle meitä 
He ovat olleet  koko perheen 
voimin tekemässä remonttia. Nyt on 23.6. kun jatkan tähän vähän.
 He menevät tänään tiistaina tapetoimaan, päivällä tytöt äitinsä kanssa irrottelemaan entisiä tapetteja, ja illalla tulevat varsinaiset tapetoijat töihin:)
   Kristianin lahjoittamia kuvia.
                                                                  ll                                        
                                                     
                           Kristianin kaveri Helsingistä näissä kuvissa,  he kiertelivät yhden päivän  Nokialla ja Tampereella ja sen väsyttävän kävelyretkeilyn jälkeen hänkin  tuli yhdeksi yöksi meille.




                        Yläkuvassa toinen siskoni,kun kävivät  kylässä meillä parin yön vierailulla:):) 
                                     Jeesus paita, ja lippis, sain lahjaksi, 
vielä lämmin kiitos! ♥ ! ♥
                                           


                                 Meidän mukava Mlka pappimme kylässä:):)

4 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista kuvista. Niinhän se juhannus meni täällä juhannus aattoaamuna satoi mutta iltapäivällä oli jo kaunista pystyimme grillaamaan ulkona. Hyvää kesän jatkoa Kirsti. ♥♥

    VastaaPoista
  2. Rakas KIrsti♥Todella ihania kuvia ja kirjoituksia♥Lapsetkin ovat niin sulosia ja HYviä kaikki kuvat♥on sulla kyllä todella mielenkiintoinen blogi ja tykkään suuresti♥´Lapsillakin sitten kiva muutto tulossa♥Kiitos ihanasta kommentista blogissani,josta ilahduin ♥Kivaa nähdä taas pian♥OLet tosi tärkeä ja RAkas!♥Tykätään kummatkin Markon kans blogistasi♥T:Krista

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ritva ystävä kommentistasi!
    Niin nopeasti on aika mennyt, että jo juhannus vuonna 2015.
    Täällä on ollut miltei päivittäin sadetta, onneksi välillä ihana auringonpaiste on näyttäytynyt.
    Täällä tehdään katukorjauksiakin, monenlaista konetta niihin töihin tarvitaan. Ja on aloitettu talossamme saunaremontti,ja pian käytäväporaukset.
    Hyvää kesäkuuta teille koko perheelle :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kulta Krista kommentistasi ja kauniista sanoistasi.
    Niin lapset ja koko sakki olivt tänäänkin
    tapetoimassa
    . Ei olekaan kuin tämä viikko ja
    maanantai sekä tiistai seuraavalla viikolla tätä kuuta,
    ja alkaa heinäkuu.
    Blogisi kirjoitus on hieno,ihana, sinne oli helppo laittaa
    kommentti, ja se näkyi.
    Suloista nähdä huomenna rakas Krista :) Tervetuloa!

    VastaaPoista