maanantai 13. joulukuuta 2010

Muutto Israeliin lisääntyy eri puolilta maailmaa

Maahanmuutto Israeliin on kasvanut nopeasti kahden viime vuoden aikana.  ICEJ on vastannut tarpeeseen kaksinkertaistamalla alija - ohjelmansa vuonna 2010 ja auttamalla uusilla alueilla. Nyt tarvitaan apua.
Muuttajien määrän kasvu johtuu maailmanlaajuisesta talousahdingosta sekä  voimakkaasta juutalaisvastaisuuden aallosta.
Punainen matto -ohjelman alkamisesta  lähtien ICEJ on auttanut yli 1600 maahanmuuttajaa.  Tämän ohjelman puitteissa ICEJ avustaa vuonna  2010 kaksi kertaa niin monia maahanmuuttajia kuin vuonna  2009.
Muutama vuosi sitten ICEJ:llä oli Israelissa Beit HaTikva - niminen  nopeutettu muuhanmuuttajien vastaanotto-ohjelma.
Suomen kautta Venäjältä muuttaneet ovat saaneet osakseen erityistä lohdutusta.
ICEJ on rahoittanut lentopaikkoja,  esimerkiksi vuonna 2009 Ruotsista ja Venäjältä.  Viime aikoina on sponsoroitu yhteensä lähes 600 paikkaa.
Herra on jälleen kohottanut lippunsa kansoja kohti tuodakseen poikansa heidän sylissään ja tyttärensä heidän olkapäillään.  Suomalaiset kuulivat kutsun kauan sitten ja näkivät lipun.
Tottelimme kutsua vuonna 1989 auttaa  Neuvostoliiton juutalaisia,  autamme nyt Ranskan,  Ruotsin, Etelä-Afrikan ja Etelä- Amerikan juutalaisia.  Vuonna 2009 autoimme lähes  1500 muuttajaa,  ja vuonna 2010 arvioimme  avun saajia olevan yli 3000.  
Kiitämme Herraa kaikesta suomalaisten kristittyjen antamasta tuesta ja avusta.
Howard Flower  Kuvat: Brian Hendler

JERUSALEM - YlLISTYKSEKSI  MAAILMASSA
Jesaja 62: 6-7; Hebrealaiskirje 7: 1 - 4
Jerusalem mainitaan Raamatun  sivuilla ensimmäisen kerran salaperäisenä kaupunkina,  jota hallitsee Melkisedek- niminen erikoislaatuinen henkilö.  Hän on pappi,  kuningas,  eikä hänellä ole alkua tai loppua ja hän hallitsee kaupunkia,  jota kutsutaan vanhurskauden ja rauhan paikaksi.  Israelin suuri patriarkka Aabraham palvelee Melkisedekiä.  Joten Jerusalem on Jumalan kaupunki,  ja sen vuoksi,  heti aikojen alusta,  se on koroitettu ikuisen ja täydelliseen asemaan.  
Palvelemalla Melkisedekiä  Aabraham tunnustaa ne periaatteet,  joita tämä kaupunki julistaa.  Ne ovat: 
Ihmiskunta on langennut ja eksynyt pimeyden  ja sodan laaksoon. 
Ihmiskunnan suurin tarve on löytää tie kotiin siihen kaupunkiin,  jossa  Jumala asuu kansansa  keskellä ikuisesti.
Tie kotiin kulkee vain sovituksen  kautta.  Tämän  kaupungin Kuningas antaa maailmalle leipää ja viiniä.  Hän siis uhraa itsensä langenneen maailman edestä.
Aabraham ja hänen kansansa palvelevat tätä maailmaa välittämällä  maailmalle kaupungin sanoman. Raamattu sanoo,  että Aabraham meni etsimään  kauounkia,  jolla on perustukset  ja  jonka rakentaja on Jumala  (Hebr.11:10) Hän löysi  Jerusalemin  ja   Melkisedekin,  Jumalan,  Korkeimman  papin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti