lauantai 18. syyskuuta 2010

NYT ON AASIAN AIKA

Kädessäni on Avainmedian tiedote.
24 tuntia evankeliumia kellon ja maapallon ympäri.
Nyt on Aasian aika. Maapallon väkiluku lähestyy nopeasti seitsemän miljardin rajapyykkiä. Noin kaksi miljardia ei ole kuullut evankeliumia tavalla, jonka perusteella voisi tehdä henkilökohtaisen ratkaisun Jeesuksen puoleen. Joka vuorokausi planeettamme eri kolkissa yli 200 000 uutta ikuisuusmatkaajaa näkee päivänvalon.
Yli 60 prosenttia maailman väestöstä asuu Aasiassa. Sieltä löytyvät myös maailman väkirikkaimmat valtiot sekä islamilaisuuden, hindulaisuuden ja buddhalaisuuden vahvimmat linnakkeet.
Näiden jättiläismäisten haasteiden edessä voi rimakauhu helposti vallata Suomessa asuvan uskovan. Mitä pieni ihminen voi tehdä tällaisten näkymien edessä?
Onneksi Jumala on antanut meille työkalut, joiden avulla pääsemme vaikuttamaan aikamme ihmisten elämään. Avaamamme urdun- ja indonesiankieliset evankelioivat nettisivut synnyttävät kasvavan määrän palautteita Pohjois- Intiassa, Pakistanissa ja Indonesiassa. Käynnistämme pian urdunkielisen satelliittikanavan ja pääsemme näin julistamaan pelastuksen sanomaa tulvista kärsiville pakistanilaisille. Indonesiankielisen satelliittikanavan avaaminen on myös työn alla.
Intian pioneerievankelistat vievät maansa muslimeille ilosanomaa ja Kiinassa koulutamme kansallisia lähettejä maailmanlaajuiseen lähetystyöhön.

Meille on annettu mahdollisuuksia vaikuttaa, joten lamaantumiseen ei ole mitään syytä. Tarjotaan yhdessä uuden elämän alkua aasialaisille!
Avainmedia kiittää tuestasi!

4 kommenttia:

  1. Hei Kirsti miksi kommentini eivät tule sinulle?

    VastaaPoista
  2. Hei Sylvi,minä en tiedä miksei!
    Olen odottanut kommentteja,sinultakin!
    Mikä voi olla syynä?
    Eräs henkilö myös kysyi sitä.

    En kertakaikkiaan tiedä mitä pitäisi tehdä.
    Hyvää lauantaita Sylvi!

    VastaaPoista
  3. HEIPPA! ja oikein ihanaa sunnuntaita!
    meillä on tänään sadepäivä! mutta ehkä huomenna paistaa taas ;)

    VastaaPoista
  4. Kahvikissa,meilläpäinkin sataa täysillä!
    Ehkäpä saadaan huomiseksi paistetta!:)
    Suloista sunnuntaita sinulle!♥

    VastaaPoista