torstai 5. elokuuta 2010

Sota itsekkyyttä vastaan

Lainaan kohtia Joyce Meyerin tekstistä.
Hän käsittelee ihmisen itsekkyyttä;
Nykyisin ei tunnu olevan pulaa itsekkäistä ihmisistä. Useimmiten he ovat onnettomia ihmisiä. Tunnet varmaan monia tällaisia ihmisiä tai kenties itsekin kamppailet itsekkyytesi ja sen seurausten kanssa.
Monet uskovat, että jos joku tekisi vielä yhden palveluksen, niin sitten heistä tulisi onnellisia. Tämä ei ole totta. Kun ihminen on onneton, usein syy siihen on itsekkyys, ja puhun nyt omasta kokemuksestani. Toistuvasti etsittyäni onnellisuutta sen kautta, mitä toiset voisivat tehdä minulle, huomasin ongelmani olevan siinä, että olin niin itsekeskeinen.
Fil. 2:4-5, neuvoo meitä seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä olemalla enemmän kiinnostuneita toisista kuin itsestämme: "Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta. Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli."

Opin, ettei voi elää riidoissa, olla anteeksiantamaton tai täynnä ylpeyttä, jos haluaa elää onnellista elämää ja olla Jumalan käytössä. On julistettava sota itsekkyyttä vastaan.
Kukaan ei nauti itsekkään ihmisen seurasta, kun koko ajan pitää ottaa huomioon, mitä tämä haluaa. Sielunvihollinen toimii itsekkäiden ihmisten kautta loukatakseen muita; joskus juuri niitä, joita eniten rakastaa. Itsekkyys tuhoaa hyviä avioliittoja ja ystävyyssuhteita.
Lue Matt. 16:24
Ensin on ymmärrettävä, että risti ei tarkoita köyhyyttä, tuhoa, sairautta tai muita vaikeita olosuhteita. Jeesus haluaa meidän elävän voitokkaina ja nauttivan elämästä. Risti, joka sinun on kannettava, on sitä että pääset itsesi yli; "kieltäköön itsensä" kuten raamatunlauseessa sanotaan. Vain siten voi kokea todellista onnea ja pystyy toteuttamaan Jumalan antamaa tehtävää. Jokaisella on oma tehtävä Jumalalta, myös sinulla! Jeesus kuoli, että voisit olla vapaa itsestäsi, ja tämä on suurin vapautus, minkä voit kokea.
Jos sinulla on ongelmia itsekkyyden kanssa, ainoa keino päästä irti on julistaa sota itsekkyyttä vastaan Pyydä Jumalalta apua, että pystyt irrottamaan katseesi itsestäsi.

9 kommenttia:

  1. Kiitos tästä sanasta Kirsti. Jumalan siunausta päivääsi..

    VastaaPoista
  2. hei!
    ihania ilmoja vielä ollut! tosi lämmintä viikonöloppuakin lupasi! sitten alkaakin jo ensiviikolla työt!

    oikein ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista
  3. Tykkäsin tästä paljon,sillä se auttoi mua ja Jumala puhu mieleeni sen kautta mielestäni.Kiitos kun laitoit tästä aiheesta tänne.Herramme Jeesus sinua siunatkoon♥Ihania hetkiä sinulle ja kaikille sinne!!!

    VastaaPoista
  4. Aamurusko olin iloinen kommentistasi,lämpimät kiitokset!
    Itsekkyys taitaa olla vaiettu seurakunnissa,tai ainakin omalla kohdalla. Minä tahdon pois itsekkyydestä,jota on,mutta en tiedä miten.
    Runsasta siunausta ja hyvää yötä, Jeesus myötä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kahvikissa,olipa kiva saada kommenttisi!
    Ilmat ovat olleet lämpöisiä,koko Suomea on hellitty kaunilla ilmoilla, ihana kesä.
    Sinulla ja perheelläsi on mukavia muistoja,lapset ovat tykänneet uida ja touhuta monissa kesäleikeissä.

    Ensi viikolla ahkerana menet töihin, miltä se tuntuu.?

    Myös ihania elokuun päiviä!
    Hyvää yötä,Jeesus myötä!

    VastaaPoista
  6. Rakas Katariina!
    Tämä on tärkeää,tahdon jättää itsekkyyden.
    Minusta tuntuu,että tämä on myös minulle,Hän tahtoo meidän olevan vapaita kaikesta mikä painaa.
    Rakas Kata,Herra olkoon kanssasi!
    t. äiti
    Jeesus myötä!

    VastaaPoista
  7. Kata,ihanaa,kun koit tämän auttavan sinua. Jumala puhui sinun mieleesi.
    Hän rakastaa, ja kutsuu lähemmäksi.
    Ole siunattu!

    VastaaPoista
  8. Hieno postaus. Itsekkyyden kanssa meistä varmasti jokainen joutuu ajoittain kamppailemaan. Oma napa on niin paljon lähempänä ja ihan huomaamattaankin toimii välillä itsekkäästi, toisia huomioimatta. Siihen on hyvä kiinnittää huomiota.

    Tai oikeastaan muistaa juuri tuo, että se huomio pitää kiinnittää muihin, ei itseensä ja omaan toimintaan. Toki kenenkään kynnysmatoksikaan ei ole hyvä asettautua.

    Kauniita ja mahdollisimman kivuttomia loppukesän hetkiä sinulle, Kirsti! *hali*

    VastaaPoista
  9. Hei Anskukka,olet kotiutunut hienolta matkaltasi,mukavaa minulle!
    Sainhan kommenttisi,kiitos!

    Itsekkyyden kanssa joutuu itsekukin kamppailemaan jossain elämänsä vaiheessa.
    Niin ei kenenkään kynnysmatoksi tarvitse ryhtyä, vaikka alkaisikin huomioimaan toisia.

    Tuosta kynnysmatosta tuli mieleeni, mieheni,kuinka hän sanoo; "kunhan pääsisi vaikka kynnysmatoksi taivaaseen,se olisi parempi, kuin ettei pääsisi ollenkaan.

    Halaus sinulle Anskukka!
    Ja terveyttä!

    VastaaPoista