maanantai 31. toukokuuta 2010

Elokuvia pikkutytöistä

Perjantain elokuva oli ikävä lapsen heittellejättötapaus. Flickan niminen elokuva on koskettava nuorten elokuva, jossa vanhemmat matkaavat Afrikkaan avustustyöhön, jättäen 9½-vuotiaan tyttärensä äidin siskon hoiviin. Pian epäluotettava holhooja kuitenkin karkaa miesystävänsä matkaan pakottaen tytön huolehtimaan koko kesän itse itsestään. Berlin Film Festival 2009 Paras Esikoisohjaus
Yleisön rakastama! Kriitikoiden ylistämä!
Meistä oli surullista huomata kuinka vastuuttomasti aikuiset tekevät, jättää nyt pikkutyttö yksin selviytymään.
-
Katselimme lauantaina elokuvan Pretty Baby.
Kansainvälisesti tunnustettu ohjaaja Louis Malle käsittelee tabyaihetta eli lapsiprostituutiota.

- Se herätti tunteita, suuttumista lasten puolesta, kuinka kukaan koskaan voi tehdä viattomalle mitään.
12-vuotias Violet on syntynyt ja kasvanut ilotalossa, kuten hänen äitinsäkin, ja käyttäytyminen on sen mukaista, minkä on oppinut. Kuitenkin aikuisten pitäisi varjella lapsia ja aikuisella on aina vastuu.
Pöyristyttävää! Surullista!
Lopussa Violetin äiti menee naimisiin rikkaan miehen kanssa ja he hakevat Violetin luokseen, haluavat antaa tytölle hyvän koulutuksen ja tulevaisuuden. Violet on surullisen näköinen, ilmeisesti olosuhteet ovat tehneet tehtävänsä, ja vie aikansa oppia normaalia elämää.

2 kommenttia:

  1. Se oli kyllä suututtava ohjelma.Lapsiparat!
    Voisipa edes jonkun heistä pelastaa pois sellaisista paikoista!Halauksin.Kata

    VastaaPoista
  2. Niin,kyllä suututti,suorastaan kamalaa tehdään tässä maailmassa. Se murehduttaa.
    Kun tietäisin mitä voisin tehdä,ainakin rukoilla,me jokainen voimme rukoilla.
    Halauksia sinullekin!♥
    t.äiti

    VastaaPoista