keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Swanin tytöt pelastavat

Anni Swanin merkitys suomalaiselle nuortenkirjallisuudelle tulee selväksi, kun kuuntelee nykykirjailijoiden ylistystä. Anni Swan- mitalilla palkittu henkilö- vertaa Swania Astrid Lindgreniin.
_ Molemmat huojuvat melodramaattisuuren rajamailla, kuitenkaan kaatumatta.
-Kaksikolle on tunnusomaista myös heikomman puolella oleminen. Swanin syvä koskettavuus on jotain, mihin voi pyrkiä.

Tutkija:
Nuoriso kirjojen äidin teksti istuu myös tähän hetkeen
Kirjailija Anni Swanin elämä on kuin sadusta: nainen saa prinssinsä lisäksi sekä uran että perheen. Jälkipolvillekin riittää legendoja muisteltavaksi.
Meillä nykynaisilla riittää kadehdittavaa jos Swanin tuoretta elämänkertaa on uskominen.
Yhdeksänpäisen tyttökatraan kolmanneksi nuorin Anni Swan (1875-1958) raivasi tiensä ensin opettajaksi, sitten kirjailijaksi ja päätyi tasa- arvoiseen liittoon kuuluisan runoilijan kanssa.
- Swan tapasi tulevan aviomiehensä Otto Mannisen jo kouluaikana, mutta empi liittoa kymmenen vuotta. Swania kosiskeli myös Eino Leino. Miehet lähettivät ihastuksensa kohteelle runokirjeitä.
- Leino jaksoi kosiskelua vain kolme vuotta. Manninen talutti Swanin lopulta alttarille. Parille syntyi kolme poikaa.
-Anni Swan aloitti uransa saduilla, nuortenkirjat syntyivät poikien myötä.
- Swan toi satuihin tyttösankarin. Satujen tytöt ovat aktiivisia ja toimivia.
- Swan nosti tuotannossaan nousevaa naisaatetta.
- Myös nuortenkirjoissa jatkui satujen tematiikka. Suomessa ei ennen Swania edes ollut nuorten kirjallisuuden perinnettä. Vuonna 1914 ilmestynyt Tottisalmen perillinen on siis kiistatta klassikko.
- Klassikon keskeinen tunnuspiirre on, että sitä voi lukea ajasta riippumatta.
Marja Aaltio..Aamulehti

6 kommenttia:

  1. Kuvat ovat niin liikuttavan ja koskettavan kauniita nämä kaikki.Sinikka pistäytyi meillä kylässä.Olemme huolissamme Irjasta.Hän joutui sairaalaan eikä sieltä ole kuulunut mitään.Rakastan sinua aina äiti♥

    VastaaPoista
  2. Rakas Kata, voi kuinka ikävää Irjan tilanne.Ymmärrän huolenne, ilmotetaanko sairaalasta, vai voiko sinne soittaa?
    Lähetän eri paikkoihin rukouspyynnön.
    Kiitos kultaseni kauniista sanoistasi♥
    Minä rakastan sinua pikku ekelityttöni:)♥
    t.äiti

    VastaaPoista
  3. Rakas äiti,vielä ei voi soittaa Irjalla.
    Hän oli puhunut tosi huonosti Kurrelle ja sano,ettei jaksa puhua.Ehkä tänään kuulemme lisää.Menemme hoitaan Veeraa,niin Kurre pääsee kaupassa käymään.Kiitos kun lähetät rukouspyyntöjä.Irja on jo muutaman päivän ajan aikaisemminkin valitellut pääkipua ja häntä on viety pyörätuolissa ulos.Sitten toissa iltana hän sanoi Kurrelle että huimaa ja oksettaa ja kai jotenkin lyssähti lattialle ja Kurre soitti ambulanssin.
    Me ei oikein muuta tiedetä vielä.
    Sinikka oli meillä eilen juttelemassa.
    Irjalla oli sillon joskus se aivoverenvuoto ja hänen äidillänsäkkin oli semmoinen pahana,ettei oikein lopussa pystynyt edes puhumaan.Mutta Irjalla ei tarvitse olla vakava.Jospa se olisi joku ihan pieni vaiva ja hän pääsisi pian kotiin.Halauksin.Kata

    VastaaPoista
  4. Hei Kata kulta!
    Sanokaa sitten tänne,kun tiedätte jotain hänestä.
    Jospa kaikki menee vielä parhaimmin päin,uskotaan,että näin on.

    Miten Kurre suhtautuu?
    Kiva kun Sinikka kävi juttelemassa,ompas hän kiva.
    Miten Veera suhtautuu,onko ikävissään?
    Toivotaan,että se on pikku vaiva ja Irja pääsisi kotiin.
    Rukoillaan!
    Siunausta!♥♥

    VastaaPoista
  5. Kurre on ollut ihan ystävällinen.Mutta hän on aika avuton ilman tuttuja tapoja.Hän tarvii meitä siä aika monina päivinä.Kukaan ei oikein ole Kurren kanssa.Se on surullista.Meitä auttavat,mutta Kurrehan se enemmän apua tarvitsisi.Kumpa ei tarvitsisi jännittää.
    Veera on ihmeissään,mutta aika rauhallinen.
    Oikein hyvää päivänjatkoa teille.Miten siäpäin jaksellaan?♥

    VastaaPoista
  6. Olettepa te kivoja,kun hoidatte Veeruskaa, Kurre kyllä tarvitsee
    apua,hän on niin yksinäinen.
    Jännittäminen on hirvittävää,minäkin
    tiedän.
    No täällä mennään eteenpäin päivä kerrallaan.
    Siunausta♥

    VastaaPoista