torstai 14. tammikuuta 2010

Miksi Israelin puolella

Jerusalemissa, Herran päivänä.
Sapatti on takana, viikon ensimmäinen päivä illassa. Liikenne on vilkasta, ihmiset kulkevat vielä ostoksilla. Jerusalem on täynnä elämää.
- Muutama viikko sitten näillä kaduilla marssivat tuhannet kristityt, jotka tulivat eri puolelta maailmaa osoittamaan tukeansa Israelille Lehtimajanjuhlien aikaan. Juhlijat ovat menneet koteihinsa. Arki on palannut Lupauksen maahan.
- Mutta, kuka seisoo Israelin kansan rinnalla sen arjessa jakaen sen tuskat ja murheet ja jokapäiväisen elämän haasteet? Jaksammeko me

Israela vussa jatkaa tässä Jumalan ykkös työssä? Israel tarvitsee meitä.

Miksi Israelin puolella
Israel on maa, josta Jumala sanoo- erityisesti, profeetallisesti, pelastuksen suhteen ja kerta toisensa jälkeen.
- "Tämä se on." Jumala puhuu Israelista täysin eri tavalla kuin mistään muusta maapallon maasta. Israel on tarkoitettu valoksi pakanakansoille.
- Seurakunta ja käytännöllisesti katsoen kaikki sen ensimmäiset jäsenet olivat juutalaisia ja se pysyi tälläisena, kunnes evankeliumi alkoi levitä. Lopulta evankeliumi levisi Antiokiaan. Juuri siellä ensimmäinen pakanaseurakunta aloitti toimintansa, ja siitä tuli tukikohta, josta evankeliumi levisi muualle maailmaan.
Juutalaiset olivat se ensihedelmä ... ensimmäinen kansa (Aabrahamin kautta), joka ymmärsi liiton Jumalaan. Juuri he viestittävät maailmalle tämän totuuden rikkaudet, ja heidän kauttaan Messias tuli maan päälle. Jumalan sanassa juutalaiset ovat "juuri" ja pakanat ovat "oksat"
Kun pakanoiden luku on tullut täyteen, "niin kaikki Israel on pelastuva"
- Elämme tällä hetkellä historian vakavimpia aikoja, ja Jeesukseen Kristukseen uskovina ne kutsuvat meitä ottamaan kantaa Israelin puolesta, Voi olla, että me juuri olemme viimeisten hetkien kansa. Emme saa muuttua passiivisiksi profetian suhteen; meidät on kutsuttu rukoilemaan , esirukoilemaan kiihkeästi, sekä palvelemaan ja julistamaan Vapahtajamme toiveiden mukaan eikä arvailemaan, milloin loppu tulee. Vastuullamme on toimia Valtakunnan asialla, kunnes Hän tulee takaisin (Luuk. 19:13)
- Tämä ei ole politiikkaa, tämä on Jumalan sanaa... mutta poliittiset seuraukset ovat äärimmäisen vakavia. Raamatussa julistetaan , että vielä tulee aika, jolloin kaikki maailman valtiot kääntyvät Israelia vastaan . Ja koska ymmärrämme , että näin voi tapahtua jo omana aikanamme, on tärkeää painottaa, miksi meidän on erityisesti juuri nyt seisottava Israelin rinnalla.
Lähteenä lehti Sana Jerusalemista

14 kommenttia:

  1. Hei rakas,

    Tämä on hyvä aihe!

    Niin Israel on Jumalan valittu kansa.
    Vaikka ihmiset ajattelevat tästä puolesta että vastaan.Uutiset kuvaavat liian yksipuolisesti vain palestiinalaisten kokemat vääryydet,mutta Israel on uutisten mukaan aina syyllinen kaikkeen.Mutta kuka ei puollustaisi omaa maataan kuten Israel tekee?

    Sota on aina kamala asia.Ja kummatkin osapuolet ovat joutuneet kärsimään ja tuntuu pahalta kummankin maalaisten ihmisten puolesta.
    En ymmärrä sitä miksi palestiinalaiset tahtovat viedä pieneltä Israelilta heidän maansa.

    Jotka siunaavat Israelia ne saavat siunauksen.

    Hyvää yötä ja enkeleitä<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kata kommentistasi,tulinpa iloiseksi.
    Sota on kamalaa,kaikille osapuolille.
    Oikeasti meidän maamme tiedotusvälineet eivät anna totuudellista tietoa tapahtumista.
    Yleensä täällä ihmiset luulevat Israelia terroristivaltioksi,jota se ei ole. Vaan siitä tehdään syyllinen.
    Minulla on paha mieli,kun Israelia syytetään väärin perustein.
    Jumala tietää kuitenkin kaikki,ja asiat on Hänen käsissään.
    Minä tahdon siunata Israelia,minulla ei ole koskaan ollut siinä estettä.

    Hyvää yötä,Jeesus myötä!

    VastaaPoista
  3. MOikka Kirsti, tulisi tosiaankin puollustaa Israelia ja rukoilla ja siunata maata,jonka Herra on valinnut!,Hieno postaus!♥,OOt taitava kirjoittaja!,OOt ihana ihminen!♥Siunausta!

    VastaaPoista
  4. Hei Krista,kiitos kommentistasi,oli mukavaa saada se.
    Israel on Jumalan valittu kansa ja meidän tulee siunata Israelia,Jumalan silmäterää.
    Krista,sinun blogisi on ihana ja osaat kirjoittaa hienosti!♥

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Rakastan kaikenmaalaisia ihmisiä,niinkuin sinäkin.Toivottavasti rauha tulisi kaikkialle maailmaan.

    Kysyimme tietokone-alalla olevalta ystävältämme saako kuvia kopsata netistä ja hän oli sitä mieltä,että saa.Ja tämä ihminen on vielä erityisen tarkka arvostelemaan asioita.
    Kysymme vielä toiselta ihmiseltä.Mutta tosiaankin eihän tälläisiä asioita voi tietää.Blogisi on kaunis.Jos joskus suljemme blogimme niin ei se minua ainakaan haittaa,
    mutta silti ajattelen niin,ettei ilkeilyjen takia kannata sulkea blogiansa.Minä pidän edelleen ystävästäni.Mutta suren sitä kun hän jätti meidät kaikki.

    ♥Jaksamista,rauhaa ja halauksia sinulle♥

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Hei Pink LInks!
    Aivan alussa,kun aloitin blogin pitämisen,otin jostain jonkun kuvan, en silloin tiennyt ettei saa ottaa.
    Ja nykyisin en ole sitä tehnyt,mutta en muista,enkä voi aivan varmaksi sanoa onko juuri joku määrätty kuva otettu,varastettu,niinkuin sanot.
    Israel aiheisia kuvia olen ottanut netistä,ja alussa ehkä jonkun sivultakin kartan,mutta netissäkin karttoja on.
    Ja teksteihin olen laittanut lehden nimen,osaan niihin olen itsekin jotain kirjoittanut.
    Uskon,että hengellisiä tekstejä saa käyttää,hehän ovat iloisia,kun evankeliumi menee eteenpäin,vaikka blogeissakin. Enhän ole sanonut omaksi tekstiksi sellaista mitä en ole itse kirjoittanut.
    Mutta voin kysyä heiltä,jos se on tarpeen. Koska kuulun jäsenenä joihinkin paikkoihin, tai toisiin kerholaisena.Minulle tulee kotiin postia/lehtiä useista hengellisistä kohteista.
    Enkä ole tarkoittanut syrjiä ketään,vaan se kaikki on vakaumustani ja sitä minkä koen oikeaksi. Enkä voi sanoa omaatuntoani vastaista,koska en voi sanoa väärin.

    Jos muistan jostain kuvasta ottaneeni sen jonkun blogista,koetan poistaa sen.
    Jumalan siunausta Pink Links!

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Meillä on vieraita,enkä ehdi vielä katsoa mitään sanomaasi.
    En muista,että olen ottanut sen ruusukuvan sivultasi,mutta poistan sen tietenkin.
    Hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Hei Kirsti

    Olin ihastunut!

    Ehkä jonain päivänä, minun ihmiset voivat elää rauhassa rinnakkain kaikki muut.

    Jumala on teidän kanssanne.
    Adelle

    VastaaPoista
  12. Israelin tilanne on sydämelläni ja yritän päivittäin muistaa rukouksin niin maata kuin kansaakin. Odotan aikaa, jolloin juutalaisia alkaa muuttaa enenevässä määrin muista maista Israeliin.

    VastaaPoista
  13. Dear Adelle!
    I pray for your country peoples,that it might live in peace with everyone.
    God bless you and your family.You are lovely young woman.Many thanks for you!!

    With love.
    Kirsti

    VastaaPoista
  14. Hei Nurkkalintu,samoin täällä minä koetan joka päivä muistaa Israelia ja toivottaa Jerusalemille rauhaa.Ja rukoilla heille pelastusta.
    Vaikka juutalaisia on jo paljon palannut kotiin, ihan suurempi muuttoliike on edessäpäin. Juutalaisen paras osa on tehdä alija kotimaahansa Israeliin.
    Messiaanisia juutalaisia on Israelissa ehkä noin 10 000.

    Mukavaa,kun kommentoit,kiitos:)
    Hyvää yötä Jeesus myötä!

    VastaaPoista