sunnuntai 27. joulukuuta 2009

TAPANINPÄIVÄN VIETTOA......











Tapaninpäivä valkeni tuulisena ja kauniina, ikkunasta katsottuna ihanteellisena, autoilijoiden kannalta vaikeana ajokelinä.
Kata ja Jani tulivat iltapäivällä, kaikki toiset olivat jo täällä.
Tiet olivat liukkaat, Janin piti ajaa varovasti ja siksi matkaan meni vähän kauemmin. Mutta oli hienoa, kun olimme melkein jokainen yhdestätoista paikan päällä (Kristian vain puuttui).
Joululaulujen kuuluessa cd:ltä nautimme monenlaista jouluun liittyvää hyvää ja lopuksi prinssessakakkua kahvin kanssa. Lahjat laitettiin kuusen alle, ja samantien lapset saivat jakaa... Mieheni oli järjestänyt hauskan paketin kaikille, se oli pehmeä paketti, joka osottautui vessapaperirullaksi, ilmeet olivat yllättyneitä, ja vielä enemmän yllättyneitä, kun rullan sisältä löytyi rahapussi ja rahaa. Videokamera
oli ahkerassa käytössä, samoin kaikki muutkin kamerat. Jouluna tulee otettua paljon kuvia, se on ollut aina traditio juhlahetkinä, ainakin meillä. Lapset saivat pelejä, pehmolelut, vaatteita ja kaksi kirjaa. Nuoret aikuiset tytöt löysivät paketeista ihonhoitoon sopivia tuotteita, elokuvia ja jotain vaatetta, ainakin oloasut ja sukkia.. Miehet taas sukkia, T- paitoja, hupparit ja verkkarit.
Jokainen sai myös toivomansa karkkilahjan.
Minun paketeistani löysin kirjan ja hienot pitkät housut, koriste-esineen, Anna elokuvia, jonkun cd:n ja meille miehen kanssa yhteisen kirjan. Ja mieheltä sain joulu cd:n ja Elävän Uutisen, se on Uusitestamentti vapaasti käännettynä.

Kun lahjat oli jo avattu, toi mieheni vielä minulle kaksi salaperäisen näköistä pakettia, toisesta löysin sinisen Raamatun, ja toisesta korvakorut.

Lapsien mieliksi pelattiin keijupeliä muutama kerta, kun minä satuin voittamaan, tahtoi pikku Milla tulla minun joukkueeseeni, niinpä hän kömpi syliini ja sanoi tyytyväisenä: "mummi minun kannatti tulla sinun joukkueeseen, kun me voitettiin joka kerta, me ollaan voittajia".

-Sitten kokoontui tyttökerho, Salla on ohjaaja. Siellä lauletaan, pelataan pallopeleja ja ollaan piilosta. Ensi kerralla piilotetaan esineitä.

-Meidän pienet prinssessatytöt ovat vilkkaita, kauniita ja ihania. Voi kuinka he ovatkaan rakkaita.

- Kun muut oli lähteneet kotiin, me vielä juttelimme, meillä on aina ollut mukavia yhteisiä juttuja, hauskoja keskusteluja kaikista asioista. Jonain päivänä lauletaan yhdessä joululauluja videolle.
- Tämäkin joulu on ollut ihana, koko joulunaika on ollut suloista aikaa, suorastaan sykähdyttävää. Sanat eivät riitä kertomaan, tämä on meidän perheen tunnelmista. Jokaisen joulu on erilainen, ainutkertainen. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja arvokas.
On taas tullut juhlittua joulua, oikein "olan takaa". IHANAA!

Kiitos Jeesus! Kaikki hyvä anti tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jossa ei ole muutosta, eikä vaihteen varjoa.











2 kommenttia:

  1. Osaat kirjoittaa todella ihanasti.Tätä luki mielellänsä :)

    Kiitos menneestä vuodesta ja oikein ihanaa ja siunattua uutta alkavaa vuotta 2010♥!

    Halauksin,Kata

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kata kommentistasi,niistä aina ilostuu :)
    Kiitos myös teille rakkaille
    (perheeseemme kuuluville) tämän vuoden ihanista yhdessäoloista. Ja siunauksellista VUOTTA 2010! ♥♥

    VastaaPoista