tiistai 24. marraskuuta 2009

DIABETES KOSKETTAA

Kun diabeetikoita kymmenen vuotta sitten oli vajaa 200 000, on heitä nyt yli 300 000 - ja lisäksi noin 200 000 sairastaa tietämättään tyypin 2 diabetestä. Jokaisella meistä lienee perheenjäsen, sukulainen, ystävä tai työtoveri, joka elää diabeteksen kanssa.

Lapsuudessa puhkeava tyypin 1 diabetes on Suomessa poikkeuksellisen yleinen ja lisääntynyt merkittävästi muutaman kymmenen vuoden aikana. Nykyisin ykköstyypin diabetes puhkeaa entistä useammin pienimmillä lapsilla, mutta siihen voi sairastua myös aikuisiässä. Sairauden syitä ja ehkäisyn mahdollisuuksia tutkitaan kiivaasti niin meillä kuin muuallakin. Tyypin 1 eli nuoruustyypin diabetes on noin 40 000 suomalaisella, ja heistä joka kymmenes on alle 16- vuotias.
- Tyypin 2 diabetes on todettu meillä noin 250 000:lla, mutta lisäksi ainakin 200 000:n arvellaan kärsivän diabeteksesta tietämättään. Kakkostyypin diabetes yleistyy nopeasti kaikkialla maailmassa nykyisen elämänmuodon ja perintötekijöiden joutuessa törmäyskurssille, ja siihen sairastutaan yhä nuoremmassa iässä - jopa lapsuudessa.
- Diabetesta koskevaa tutkimustietoa on käytettävissä paljon, ja sitä kertyy lisää kaiken aikaa. Tiedämme tutkimusten pohjalta, että tyypin 2 diabetesta on mahdollista ehkäistä elintavoin. Tiedämme, että diabeteksen hyvä hoito ehkäisee lisäsairauksia. Insuliinit ja muut diabeteslääkkeet ovat kehittyneet, ja hoitovälineet hyödyntävät uusinta tekniikkaa. Mutta hoito on vaativaa diabetestyypistä riippumatta, eikä ihminen ole kone. Elintapamuutosten tekeminen ei ole helppoa, oli sitten kyse sairauden ehkäisystä tai hoidosta. Tarvitaan tueksi osaavia diabetesammattilaisia. Tarvitaan sosiaaliturvaa tasaamaan hoidosta aiheutuvia kustannuksia.
- Diabetestyössä tekemistä on paljon: diabeteksen yleistyminen on pysäytettävä ja sairastuneiden hoitoa on parannettava - suuri osa diabeetikoista ei ole vielä saavuttanut verensokerin hoitotavoitetta. Yhtenä työkaluna on vuodesta 2000 alkaen ollut Diabetesliiton koordinoima Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma, Dehko.
- Myös sinä voit tukea Diabetesliiton työtä diabeteksen ehkäisyn ja parhaan mahdollisen hoidon puolesta.
- Liittymällä Diabetesliiton jäseneksi saat tietoa ja tukea ja tuot joukkovoimaa diabetestyölle. www.diabetes.fi > Liity jäseneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti