tiistai 20. lokakuuta 2009

KIINTYVYYSSUHTEITA, aluksi TURVALLISESTI KIINTYVÄT

Fotline.ws Turvallisesti kiintyvillä on myönteinen käsitys itsestään ja muista. He arvostavat itseään ja pitävät itseään rakastettavina. He kertovat, että he ovat helposti lähestyttäviä ja että heistä pidetään. He pitävät myös muita ihmisiä yleensä hyvää tarkoittavina ja hyväsydämisinä.
- He kuvailevat tärkeintä rakkaussuhdettaan varsin onnelliseksi, ystävällisyydelliseksi ja luotettavaksi.
- He korostavat sitä, että he voivat hyväksyä ja tukea kumppaniaan tämän vioista huolimatta.
-Tunteet sekä kasvavat että vähenevät, mutta toisinaan ne saavuttavat samanlaisen voimakkuuden kuin suhteen alussa. Joissakin suhteissa romanttinen rakkaus ei ole kuihtunut koskaan.
ITSERIITTOISESTI KIINTYVÄT
Itseriittoisesti kiintuvillä on myönteinen käsitys itsestään, mutta kielteinen käsitys muista. He pitävät itseään rakastettavina ja arvostavat itseään, mutta muihin he asennoituvat kielteisesti. Itseriittoisesti kiintyneet suojautuvat pettymyksiltä välttämällä läheisiä ihmissuhteita ja säilyttämällä tunteen omasta riippumattomuudesta ja haavoittumattomuudesta.
TAKERTUVASTI KIINTYVÄT
Takertuvasti kiintyvillä on kielteinen käsitys itsestään ja myönteinen käsitys muista. He eivät pidä itseään rakastettavina eivätkä arvosta itseään. Mutta kokevat voimakkaana tarpeen saada muiden hyväksyntää. He kokevat rakkauteen sitoutumisen pakkomielteenä vastavuoroisuuden yhteenliittymisen haluna, voimakkaina tunnelatausten nousuina ja laskuina.------Haluaisin olla toisten kanssa hyvin läheinen, mutta usein muut ovat haluttomia niin läheiseen suhteeseen kuin itse haluaisin. Minun on vaikea elää ilman läheisiä ihmissuhteita. Joskus minua huolettaa, etteivät toiset arvosta minua yhtä paljon kuin minä arvostan heitä.

1 kommentti: