perjantai 9. lokakuuta 2009

USKONNOSTA PUHUMINEN ANTAA SISÄLTÖÄ ELÄMÄÄN


Tunnus tukselli nen uskon nonope tus on lopetettu lailla jo kymme niä vuosia sitten, ainakin kristinuskon opetuksessa. Eli ei vaaraa, että sen perusteella kovin fundamentalistiksi kristityksi kukaan alkaa.
- Tärkeää on, että ihmiset saavat arvo- opetusta, ja jo tiedekin hyväksyy monin tavoin ihmisen elämän yhdeksi ulottuvuudeksi hengellisyyden. Jos se kielletään nuoriltamme, joiden elämä tässä globaalissa muutosmaailmassa on muutenkin herkästi hukassa, he ovat massana kulkevia juurettomia materian kuluttajia, jotka eivät vastoinkäymisissä enää löydä mitään toivoa silloin, kun sitä ei itsensä sisältä enää saa revityksi. Masennus on jo nyt suuri kansansairaus meillä.
- Mitenkähähän olisivat sota- aikana suomalaisäidit kotirintamalla jaksaneet, jos heillä aikanaan ei olisi ollut koulussa ja kotona opittua hiljaista tietoa jostain itseä suuremmasta, persoonallisesta Jumalasta ja sen kautta toivoa paremmasta huomisesta!
- Jos ateistit eivät halua lastensa kuulevan, mitä muut ajattelevat elämästä, saavat he nykyisinkin elämänkatsomustietoa koulussa uskonnon sijasta ja olkoot niillä tunneilla, mutta mitä muiden lasten opetuksen evääminen heille kuuluu! Kummallista vouhotusta.
maallikkoäiti
Mitä siitä seuraa, jos usko puuttuu?
On puutostila, arvotyhjiö. Kun olin jonkin aikaa Venäjällä työssä, kaipasin Yleiradion jokapäiväisiä hartausohjelmia; ne kun antavat maassamme aina jonkun ajatuksen päivän toimia varten. Kuuleminen on siis tärkeä osa uskoa.
- Ihminen kaipaa evästä. evään ei tarvitse olla suuri, pienikin annos riittää. Kun on mitä ajatella, ihminen ei mieti omaa turhanpäiväisyyttään, uskon määräänsä, sen puuttumista, eikä kiepu niinkään oman itsensä ympärillä.
- Mitä siitä seuraa, kun usko on?
- Elämässä on sisältöä, tietoa siitä, että muutakin on kuin oma rajallinen elämäni. On hyvä tietää sekin, että yleensä kaikissa Suomen kirkoissa on sunnuntaisin klo 10 kirkonmenot. Jos vaikka en itse menisikään, on aina joku joka menee, uskoo ja kantaa tätä maata. Silti olisi parasta mennä ihan itse. Surun, ilon aikoina ja muutenkin on paikka, jonne voi aina palata. Usko on usein heikko, mutta toivottavasti se olisi niin pitkä, että ylettyisi perille asti. Kun vartumme, elämämme täällä on toisesta päästä kuitenkin niin lyhyt.
-Siispä lepo ja keinutellaan vain!
..diakonissa
-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti