maanantai 19. lokakuuta 2009

KUUMA ROMANSSI ja TEE TOISIN

Haluatko antaa puolisollesi kunnon väreitä?
Katso häntä silmiin ja sano, että tahdot olla hänen kanssa kahdestaan. Pane sitten tuulemaan, jotta toiveesi toteutuu. Kaikki parit tarvitsevat aikaa toisilleen-----ilman lapsia ja sukulaisia------vaaliakseen rakkauttaan ja yksinkertaisesti vain nauttiakseen toistensa seurasta. Valitse miten pitkä aika tahansa, johon sinulla on varaa-----yksi yö, viikonloppu tai viikko--ja sieppaa puolisosi jonnekin, missä saatte olla kahdestaan. Mahdollisia pakoretkiä ovat kävely rannalla tai metsässä, yhteinen lounas keskellä viikkoa, ilta elokuvissa, yö nuotion ääressä teltassa, viikonloppuristeily tai lossimatka.

TEE TOISIN
Tarjoudu tekemään päivän tai pari jotain, josta et varsinaisesti nauti, mutta joka on puolisollesi lähes intohimo. Sinulle kuten useimmille meistä varmaan selvisi avioliittosi alkuvuosina, että on ihan okei-----jopa terveellistä----harrastaa myös eri asioita kuin toinen. Yhtä tärkeää on silti se, että arvostaa toisen mielenkiinnonkohdetta.
- Jos puolisosi haluaa lähteä koluamaan antiikkikauppoja, mihin sinulla ei koskaan riitä kärsivällisyyttä, mene reippaasti mukaan päiväksi tai viikonlopuksi. Jos taas hän haluaa lähteä koripallomatsiin, josta et välitä----yllätä hänet-----kahdella pääsylipulla ja lähtemällä seuralaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti